sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mansikka-juustokakku

idmansikka  photo cake002_zps78f59b07.jpg

Pohja:
200 g Digestivekeksejä
80 g Voita

Täyte:
2 dl Kuohukermaa
200 g Maustamatonta tuorejuustoa
200 g Mansikka-raparperirahkaa
4 liivatetta
n. 1 dl mansikkahilloa

Kiille:
3 dl vahvaa mansikkamehua
3 liivatetta
(Tuoreita mansikoita)

1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja murskaa pohjan digestivekeksit sauvasekoittimella (tai vaikka kaulimella). Sulata voi ja sekoita keksimuruun, levitä seos sitten tasaisesti vuoan pohjalle.

2. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen ja aloita vatkaamalla kerma vaahdoksi. Lisää sekaan tuorejuusto, rahka ja hillo. Kuumenna pieni tilkka mehua tai vettä kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken aikaa ja lisää sitten täytteeseen ohuena nauhana, kokoajan sekoittaen.

3. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä parin tunnin ajan. Jos käytät päälliseen tuoreita mansikoita, niin kannattaa ne viipaloida jo valmiiksi.

4. Laita kiilteen liivatteet kylmään veteen/mehutilkkaan ja kiehauta taas pieni tilkka vettä. Sulata liivatteet ja lisää sitten loput päällisen mehusta. Kaada varovasti kakun päälle ja anna hyytyä tunnin verran.